Eeppistä heavy metalia keskiviivan tuntumassa – arviossa Megaton Sword

Julkaistu Infernossa 2/2023.

27.03.2023
MEGATON SWORD
Might & Power
DYING VICTIMS

Vuonna 2018 perustettu sveitsiläisbändi Megaton Sword on kehittynyt nopein askelin. Vuoden 2019 Niralet-ep:n ja sitä seuranneen Blood Hails Steel – Steel Hails Fire -debyytin juurisoundinen eeppinen heavy metal on saanut rutkasti lisävivahteita.

Megaton Sword on nykyaikaistanut tuotantoaan huomattavasti. Yleissoundi on kepeämpi, ja paikoin operoidaan jopa Ghostin tonteilla. Might & Powerilla vyörytetään kuitenkin mukavasti myös bändille ominaisilla voimariffeillä. Yhtyeen musiikki elää monipuolisesta kitaroinnista, joka sekin on parantunut sitten viime kuuleman.

Might & Powerin helmasynti on kuitenkin selkeiden ässäbiisien puute. Näissä kappalemitoissa vaadittaisiin enemmän melodisia ja sovituksellisia koukkuja, jotta biiseistä jäisi riittävän vahva muistijälki.

Laulaja Uzzy Unchainedin tulkinta on monotonisuudessaankin sen verran hypnoottista, että se hilaa Might & Powerin keskiviivan tuntumaan, samoin bändin ennakkoluuloton asenne kokeilla musiikissaan uusia asioita. Kerronnallisuudessa albumi ei kuitenkaan yllä edeltäjänsä tasolle.