Atmosfääri on puhuttelevan syväluotaava ja synkkä – arviossa Draugnim

Julkaistu Infernossa 4/2024.

18.06.2024
DRAUGNIM
Verum Malum
NATURMACHT

Luulin tämän espoolaisbändin kadonneen kartalta lopullisesti. Neljännesvuosisadan ikään yltäneen poppoon levyt ovat olleet harvassa ja asiat on tehty matalalla profiililla. Yhtyeen jylhästi pauhaava mustanmakuinen pakanametalli on kuitenkin ollut vankasti omillaan seisovaa toimitusta. Sitä se on myös neljännellä albumilla.

Bändi on uutuudellaan aggressiivisempi, tulisempi ja synkempi kuin ennen. Lähestymistapa istuu mainiosti ihmiskunnan pahuutta läpi historian käsittelevään albumiin. Ripeillä tempoilla jytisevät, black metalin raakaan estetiikkaan kallellaan olevat biisit onnistuvat luomaan teeman mukaista pimeää äänikuvaa.

Kumeilla kosketinsovituksilla ja riipivillä tremolomelodioilla säestetty soitanta on 1990-luvun mustasta metallista vaikuttunutta mutta silti tuoreen kuuloista. Keskiössä säilyy puhuttelevan syväluotaava ja synkkä atmosfääri. Kouraisevimmin se pääsee ihon alle levyn taianomaisen moniulotteisessa lopetuskappaleessa Deeds of Strifessa.

Varjoissa viihtyvä Draugnim on bändi, joka puhuu vähän mutta asiaa. Toivottavasti bändin seuraavaa albumia ei tarvitse odottaa lähes kymmentä vuotta.