Klassisesti mädättävää vanhan liiton kuolokatkua syöttävä helsinkiläispoppoo julkaisee uransa pisimmän levyn. Vaikka sanoma on rypistetty aiemmin ulos tiiviimmässä paketissa, 40-minuuttisella uutukaisellakaan ei tarjota kuin jämerää asiaa.
Bändin vyöryttämä kuolo on pääasiassa kestitempoisesti lanaavaa piinaa esimerkiksi Autopsyn ja Asphyxin askelmerkeissä. Mureaa ja doomahtavaa raskautta värittävät ajoittaiset vauhtipurkaukset, joissa on crustiin ja hardcoreen viittaavaa ärhäkkyyttä. Kaikessa tekemisessä kumarrellaan jälleen 1980- ja 1990-lukujen dödiskarkeloihin.
Vaikka vaikutteet kuuluvat, bändi veivaa omalla rosoisella ja likaisella otteella. Sävellyksistä löytyy hyvinkin vivahteikkaita paloja, kuten pahaenteisesti kypsyttelevä Christborn. Välkehtivästä monipuolisuudesta huolimatta kappaleiden yhtenäinen linja ja punainen lanka hakevat välillä itseään. Toisinaan myös tasapaksuus nostaa päätään, etenkin punkimmalla asenteella meuhkaavissa osuuksissa.
Kuolleiden kirkosta kajahtaa tälläkin kertaa asiallista kalmaa, mutta kylmäävämpää vereslihaisuutta jäädään edelleen odottamaan.