Los Angelesista tuleva Twitching Tongues vaikuttaa varsin tuotteliaalta porukalta. Vuonna 2009 perustettu poppoo pistää pihalle neljättä kokopitkää, minkä lisäksi plakkarissa on iso liuta pienempiä julkaisuja. Tätä levyä ihmetellessä voi kuvitella, että runsaudenpulaa on ehkä ollutkin. Ei nimittäin tule mieleen yhtäkään metalligenreä, jota tässä ei sivuttaisi.
Musiikillinen pohja on metallisessa hardcoressa ja raskaassa stonertyyppisessä riffittelyssä. Joukkoon on sotkettu punkahtavaa kimppahoilotusta, Type O Negative -gootteilua, rehellistä perusheviä ja jopa candlemassmaista doompaatosta. Raskaimmillaan herrat jyräävät kuin Crowbar, ja keveimmilllään ote on kuin Depeche Modella. Lisätään mukaan vielä loppuaikojen Sacred Reich, ajoittaista laulusoundia myöten. Sekametelisoppaa voisi verrata System of a Downiin, joskin Twitching Tongues on paljon raskaampi eikä läheskään niin ADHD. Kuulostaako sekavalta?
No, sekavalta kuulosti levykin parilla ensimmäisellä pyöräytyksellä. Hiljalleen aivot alkoivat jäsentää biisimateriaalia, ja jossain kohdin hommassa alkoi olla jo jotain logiikkaa. Twitching Tongues rikkoo rajoja varsin ennakkoluulottomasti, mistä hatunnosto, mutta äkkijyrkät musiikilliset käännökset eivät mene sovitustaidosta huolimatta aina ihan putkeen. Erilaiset musiikilliset osa-alueet ovat kuitenkin sinällään hämmentävän hyvin hallussa, melodiantajua myöten. Esimerkiksi balladi Long Gone on kaikessa juustoisessa naiiviudessaan ja paisuttelussaan loppujen lopuksi hyvä, melkein stadionosastoa.
Hämmentävä ja alkuun varsin ärsyttäväkin levy. Voi olla että vuoden päästä tätä ylistetään crossoverin uudeksi tulemiseksi, vaikka epäilen.