Jo kotimaisen Mount Maryn esikoisälpeen ensitahdeista käy selväksi, että yhtyeen musikanteilla ei ole takanaan vain rutosti kilometrejä vaan myös niiden mukanaan tuomaa taitoa ja näkemystä.
Yhtyeen soitannollisesti rikas, vähän varttuneempaan makuun parhaiten soveltuva klassinen ja osin bluessävytteinen rock on tukevasti kiinni paitsi menneisyydessä myös nykyhetkessä. Tämä jos mikä on aidon ajattomuuden merkki.
Letkeän mutta tanakan soitannon päällä Maria Hännisen kelpaa käyttää sielukasta ääntään. Laulajan ammattitaitoa ihastellessa huomaa kuitenkin kaipaavansa vähän rajumpaa revittelyä, johon hänen palkeensa taatusti riittäisivät. Ja mitä enemmän seikkaan alkaa kiinnittää huomiota, sitä enemmän myös verkkaisen ja keskitempon välimaastossa turvallisesti kulkevilta sävellyksiltä alkaa kaivata jonkinlaisia irtiottoja, vaikka tyylilaji itsessään ei niitä edellytäkään.
Kun hivenen takakireältä vaikuttavan Mount Maryn päästäisi kunnolla irti ja aikuismaisen tarkka harkinta antaisi hitusen enemmän tilaa nuoruuden energiselle spontaaniudelle, kasvaisi niin kohdeyleisö kuin lakoamisprosentti. Sadonkorjuun aika ei ole vielä, vaikka itäminen on hyvällä mallilla.