Taitaahan se niin olla, että A Pale Horse Named Death on uutta Type O Negative -musiikkia kaipaaville se paras korvike. Eikä suotta, onhan bändi varhaisen TON-rumpalin Sal Abruscaton johtama. Nyt mies tosin laulaa ja kitaroi, mutta miehistöltään uudistuneen bändin yleissoundi ja soittotatsi ovat suorastaan tribuuttiosastoa. Abruscaton kuulaana soiva laulu tekee kuitenkin riittävää pesäeroa Peter Steelen monisävyiseen ulosantiin.
Jollakin aiemmalla albumilla goottilegendan vahva läsnäolo tuntui vaivaavan suuresti, mutta bändin neljännellä levyllä se ei tunnu kiusalliselta. A Pale Horse Named Death on melodioiltaan selkeästi Typeä grungempi, ja vahvimmin 1990-luvun alun flanellirock tulee mieleen laulun osalta. Tulkinta sopii surisevan klonkkuvaan doom-goottirockiin lopulta oikein hyvin.
Infernum in Terra vaikuttaa ensikuuntelulla melko yksitotiselta laahustelulta, mutta sävelkynässä on selkeästi hyvää taikamustetta ja levy terävöityy vastaanottajalle ajan kanssa. Melodiat ovat lopulta yllättävän koukuttavia ja useampikin biisi jää soimaan päähän. Opportunistisen TON-larppauksen pohjavire kolkuttaa takaraivossa kuitenkin sen verran, että loistavaksi levyä ei tohdi leimata.