Aidosti uniikki soundi – arviossa Electric Boys

Julkaistu Infernossa 8/2023.

03.11.2023
ELECTRIC BOYS
Grand Explosivos
MIGHTY

Tukholmassa 1980-luvun lopussa pystytetyn Electric Boysin perustajajäseniin kuuluvat Hanoi Rocksissakin 2000-luvulla soittaneet kitaristi Conny Bloom ja basisti Andy Christell. Omien sanojensa mukaan ryhmä soittaa ”funkkaavaa hard rockia 70-luvun groove rockia ja 60-luvun psykedeelistä poppia mukaillen”.

Bändin kahdeksas albumi on sekopäinen yhdistelmä kaikkea edellä mainittua. Välillä nytkytetään niin perkeleesti, ja yhtäkkiä tunnelmoidaan pää kainalossa Iggy Popin hengessä. Tarinoita riittää kaikenlaisiin tunnelmiin rokkielämän iloista karman kiroamisen kautta menetetyn rakkauden perään itkemiseen.

Kappaleet pysyttelevät keskimäärin maltillisessa kolmen minuutin mitassa, ja koko paketti kestää vain reilut puoli tuntia. Bändillä on aidosti uniikki soundi ja sen biisit poikkeavat toisistaan, joten mielenkiinto pysyy jatkuvasti yllä. Ikinä ei tiedä, mitä tulee seuraavaksi.

Laulajan kähisevän nuhainen ääni jakaa taatusti mielipiteitä ja siihen tottuminen vie oman aikansa, mutta kokonaisuus jää reilusti voiton puolelle. Yksittäisistä biiseistä kannattaa tsekata ainakin I’ve Got a Feelin’ ja Missed Her by a Minute.