Äärikovaa primitiivisyyttä – arviossa Abhor

Julkaistu Infernossa 8/2022.

24.10.2022
ABHOR
Sex Sex Sex (Ceremonia Daemonis Antichristi)
IRON BONEHEAD

Italialainen kulttibändi Abhor ei petä. 1990-luvun puolivälissä perustetun yhtyeen musiikki on esoteerista vanhan koulun black metalia höystettynä juustoisilla kauhu-uruilla ja muilla klassisen kliseisillä mutta toimivilla elementeillä. Aika harva tekee näillä vuosiluvuilla näinkin törkeää tavaraa, josta tulee mieleen alan bändit kuten Necromantia ja Mortuary Drape sekä muut primitiivisemmän palvontamusiikin helmet.

Mutta mitäpä sitä muuttamaan hyväksi todettua cocktailia. Abhor oksentaa kuulijoiden korville pimeyttä, pahuutta ja saatanaa ylitsevuotavan sielukkaasti. Sex Sex Sex on kuin aikamatka Hammerin vanhoihin kauhuelokuviin, joiden juoni on suoraviivainen ja moraali raamatullisen mustavalkoista. Miehet pukeutuvat kaapuihin ja manaavat yön pimeydessä demoneita alastomat naiset alttareinaan.

Eipä tuotantokaan juuri moderneilla hömpötyksillä koreile, vaan levy voisi olla aivan hyvin 1990-luvun alun julkaisuja. Soundit ovat esimerkillisen käppäiset. Jos musiikillinen lähtökohta on primitiivisyys, Abhorilla on tarjota juuri sitä. Äärikova levy!