Etsi
Oululaislähtöisen The Man-Eating Treen toiminta loppui kymmenen toimintavuoden ja kolmen albumin jälkeen 2019. Kovinkaan moni tuskin odotti, että bändi palaa kuusi vuotta myöhemmin parempana kuin koskaan.
Night Verses on yhtyeen neljäs kokopitkä.
Vihoviimeinen Infernon numero kaupoissa perjantaina 4. huhtikuuta.
Yhtye palaa uuden levyn tiimoilta myös keikkalavoille.
Orkesteri palaa rytinällä uuden kokoonpanon voimin.
To the Sinking oli ensimmäinen tulevalle levylle valmistunut kappale.
Uusi Night Verses -pitkäsoitto julkaistaan keväällä.
Dark River järjestetään ensi kesänä ensimmäistä kertaa heinäkuun puolella.
"Tämä ei ainoastaan ole vanhojen tuttujen uusi tuleminen. Tämä on uusi musiikillinen suunta", kommentoi Janne Markus.
Loppusilausta vailla olevalle debyyttialbumille etsitään parhaillaan julkaisijaa.
Ranta aikoo jatkossa keskittyä entistä vahvemmin kuvaamiseen.
Annamme jo useamman vuoden perinteellä puheenvuoron artisteille, jotka paljastavat loppuaan lähestyvän vuoden kohokohdiksi muodostuneet levyt.
”Kolmas kerta toden sanoo” on ehkä kulunut sanonta, mutta suomalaisesta melankoliasta metallinsa valanut The Man-Eating Tree ottaa sanaparren vahvasti omakseen. Bändin kolmas albumi uppoutuu uuden laulajan kera entistä syvemmälle tunnelmametallin maaperään.