Etsi
Kaikki kunnia mainiota työtä yli vuosikymmenen tehneelle Mike Manginille, mutta kaima Portnoyn paluu Dream Theaterin rumpaliksi oli loistava uutinen progemetallisuuruuden faneille. Miten tässä näin pääsi käymään? Mike Portnoy kertoo.
Paluun riveihin tehneen rumpalin mielestä on erityisen tärkeää, että hänen ja laulajan välit ovat jälleen kunnossa.
Julkaistu Infernossa 1/2025.
Kahdessadaskolmaskymmenesensimmäinen Infernon numero kaupoissa perjantaina 7. helmikuuta.
LaBrie kehuu Manginin hoitaneen asian ammattimaisesti ja tyylikkäästi.
Suomessa yhtye nähdään seuraavan kerran alkukesästä.
Dream Theater saapuu Turkuun.
Eeppistä tykittelyä!
6.11.2024, Metro-areena, Espoo
"Illan keikka oli rankin, jonka olen koskaan soittanut", Portnoy kommentoi myöhemmin sosiaalisessa mediassa.
Parasomnia on ensimmäinen rumpali Mike Portnoyn paluun jälkeinen levy.
"Pantera otti thrashin ja speed metalin raskauden, mutta lisäsi siihen groovea."
Metallikollektiivi perustettiin 2014.
Portnoyn mielestä hänen poikansa Max olisi täydellinen maskibändin rumpali.
Rumpalin mukaan levy jatkaa siitä, mihin viisikko jäi vuonna 2009.
Kiirettä pitää Jordan Rudessilla.
Pneuma saa jopa meritoituneelle rumpalille tuskanhien otsalle.
Progemetallijätti palaa Suomeen ensimmäistä kertaa sitten Mike Portnoyn paluun.
Portnoy ei fanita Loadia eikä Reloadia.
Hyvin on Portnoyn lihasmuistissa biisi kuitenkin.
Suru-uutisia Yhdysvalloista.
Yhtye tiedotti asiasta somessa.
Lisää videoita viimeisimmältä levyltä.
Klassikkoalbumi on innoittanut lukuisia muusikoita ja sille on tehty kunniaa erilaisten covereiden ja tribuuttien merkeissä. Tässä valittuja paloja.
Portnoy muistelee, miten hirveää oli nousta lavalle näiden kahden hevisuuruuden jälkeen.