Etsi
Biisin kerrotaan olevan raivokas yhdistelmä vanhaa ja uutta BRHG-soundia.
11.2.2025, Tavastia, Helsinki
Kulttuuritalo Tempossa jyristellään huhtikuussa.
Avausnimenä nähdään ruotsalaisyhtyeen musiikillinen hengenheimolainen Bloodred Hourglass.
Erikoisillan liput ovat nyt myynnissä.
Bloodred Hourglass esittäytyy kuudennella albumillaan entistä monipuolisempana ja vailla ennakkoluuloja. Yhtye vannoo jatkuvan kehityksen nimeen ja tavoittelee suurempia kuvioita yksi pieni voitto kerrallaan.
Yhtye aloittaa tänään mittavan klubikiertueen.
Kahdessadasseitsemästoista Infernon numero virallisesti julki perjantaina 20. lokakuuta.
Levyn julkaisupäivä on myös lyöty lukkoon.
Tyylikkään videon on ohjannut Mikko Suuronen.
Kappale löytyy syksyllä julkaistavalta uudelta levyltä.
Yhtye solmi hiljattain merkittävän keikkamyyntisopimuksen ulkomaille.
In Lieu of Flowers vie yhtyettä yhä synkemmille vesille.
Turun Knotfestissä riitti hikistä tunnelmaa ja monen sortin metallia.
Muita uusia kiinnityksiä ovat Sara, Bloodred Hourglass, Medeia, Shiraz Lane sekä Huoratron.
Bloodred Hourglassin musiikillisella tiellä on edessä selkeä suora. Your Highness on kotimaisen melodeath-bändin viides ja helpoimmin lähestyttävä albumi.
Fyysisten levyjen listan koko kärkiviisikko koostuu puolestaan hevistä tai rockista.
Liput tulevat myyntiin 27.10.
Leaves on uuden Your Highness -pitkäsoiton avausraita.
Sadasyhdeksäskymmenesviides Infernon numero julki 22. lokakuuta.
Kappale löytyy tulevalta Your Highness -pitkäsoitolta.
Mukana lisäksi Wolfheart, Sara ja Balance Breach.
Bloodred Hourglassin uudella kappaleella on väkevä sanoma.
Tuhteja tahteja tarjolla Nokian keskustan Poutunpuistossa 27.-28.8.
Kappale löytyy tänä vuonna julkaistavalta uudelta pitkäsoitolta.