Etsi
Mannaa faneille.
Superkokoonpano julkaisi biisin.
Rienauksen meno kuulostaa jälleen vakuuttavalta.
Guillotine edustaa Deströyer 666:lle ominaista melodista black/thrashiä.
Avausjaksossa puhutaan levyn nimekkäistä vierailijoista.
Vuonna 1990 perustettu In Flames vaikuttaa palanneen musiikkinsa peruspilareiden pariin.
Behemoth pamauttaa jälleen kunnon show'n.
Drudkh puskee eteenpäin.
Laihiala Saattajat-yhtyeineen lähtee julkaisun tiimoilta kiertueelle.
Patient Number 9 on Ozzyn kolmastoista sooloalbumi.
Vermilian odotettu kakkosalbumi ilmestyy pian.
Flat Earthin uusi kiekko on ulkona.
The Sick, the Dying... and the Dead! on Megadethin kuudestoista pitkäsoitto.
Rujoa runnomista ja rähjäävää rienausta.
Therionin luovuus kukkii.
Of Kingdom and Crown on yhtyeen kymmenes pitkäsoitto.
Övergivenheten on yhtyeen kahdestoista pitkäsoitto.
Pian neljä vuosikymmentä toiminut Candlemass jatkaa vahvaa uraansa.
Deceivers-levy ilmestyi viime perjantaina.
Sigh vaikuttaa olevan hyvässä iskussa.
In Flamesistä ja Dark Tranquillitystä tunnettujen tekijämiesten yhtyeen esikoinen julkaistiin tänään.
Raaka menoa ja tunnelmallisempaa ajoa.
Muiden muassa Bodies-hitistään tuttu bändi on yhä kehissä.
Sonata Arctica kiertää Suomea 11 akustisen keikan verran.
Find A Way Or Make One on nostattava tsemppianthem.