Etsi
August Burns Red pitää perinteestään kiinni.
Infected Rainillä on plakkarissa jo viisi levyä.
Basisti Aaron Patrick ei jatka enää bändin riveissä.
Radical on yhtyeen uran yhdeksäs studioalbumi.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä Ukko-pitkäsoitolta.
Kappale tarjoaa esimakua Karu-pitkäsoitolta.
Detsetin myöhemmin ilmestyvää esikoislevyä pohjustetaan tietysti singlekappaleilla.
Ukko on myös tulevan albumin nimikkokappale.
Bloodred Hourglassin uudella kappaleella on väkevä sanoma.
Born of Osirisin tuleva kiekko on tiivistelmä bändin parhaista puolista.
The Devil Wears Prada julkaisee jatkoa vuoden 2019 The Act -albumille.
RIP, Corey Steger (1979-2021)
Calibanin tuleva levy osoittautui hankalaksi projektiksi.
Jinjerin hommat ovat hyvässä vaiheessa.
Punkin ja metallin kiivaimpia piirteitä sekoitellaan näillä näkymin heinäkuun lopulla.
Architectsin jälki pysyy laadukkaana.
Infected Rainin nousujohteinen kurssi jatkunee myös tulevalla albumilla.
One Morning Leftin menosta haiskahtaa aito rakkaus tekemiseen.
Uusi levy näkee päivänvalon helmikuussa 2021.
BMtH:n uuden albumin ilmestymiseen on enää pari viikkoa.
Metalcore raikaa Olympia-korttelissa ja Tiivistämöllä vasta helmikuussa.
Ero tapahtuu yhteisymmärryksessä ja hyvissä merkeissä.
Jinjer purkitti liven menestyksekkäällä Australian-rundillaan.
Myoni-albumi kertoo riippuvuuksista ja niiden aiheuttamista ongelmista.
Balance Breach esittelee tuotantonsa herkkää puolta.