Etsi
Esiintyjien päiväkohtainen jako myös julki.
Tuskaa juhlitaan Suvilahdessa 27.-29. kesäkuuta.
Yhden päivän liput tulevat myyntiin 31.3.
Ohjelma viimeistellään muutamalla ulkomaalaisvahvistuksella sekä kourallisella kotimaisia.
Lisää bändejä ilmoitetaan kevään aikana.
Eteläpuistossa rokataan taas heinäkuussa.
Kattauksen täydentävät lisäksi Michael Schenker, Cult of Luna, Brutal Sphincter ja Rabbit Cult.
Festivaali tiedottaa myös yhdestä peruuntumisesta.
Honkalan metsissä juhlitaan taas.
Perinteinen Saarihelvetti soi luonnonkauniissa Viikinsaaressa 1.-2. elokuuta.
Rekrytointi Tuska KVLT -yhteisön toimintaan on parhaillaan käynnissä.
Kahden päivän liput nyt myynnissä.
Melodeath-superbändi on kiinnitetty Tuskaan.
Tuskan kattaus jatkaa komistumistaan.
Toiveisiin on vastattu.
Paleface Swissin ja Patriarkhin lisäksi kattaukseen on lisätty viisi kotimaista nimeä.
Ensimmäinen Kaaos Festival järjestetään heinäkuussa Vaasassa.
Myös Pain Confessor on lisätty kattaukseen.
Dark River Festival järjestetään nyt ensimmäistä kertaa jo heinäkuussa.
Dark River järjestetään ensi kesänä ensimmäistä kertaa heinäkuun puolella.
Ennakkoliput on laskettu myös myyntiin.
Erikoishintaiset liput ovat myynnissä vielä vuoden loppuun saakka.
Ohjelmiston kotimainen osuus kasvoi reilulla kädellä.
Muita uusia lisäyksiä ovat muun muassa Pretty Maids, Hypocrisy ja Stratovarius.
Tuskaa vietetään Suvilahdessa 27.–29.6.