Etsi
Tehoduo esitti muun muassa Steppenwolf-coverin.
Coverbiisien lisäksi yhtye palaa mittavan uransa alkuaikoihin.
Mitä täällä tapahtuu?
Rakkautta ruotsalaiseen tapaan.
Uusi albumi ilmestyy myöhemmin keväällä.
Kappaleen tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen.
Suomalaismuusikot yhdistivät voimansa.
Rockveteraanit seisovat uhrien rinnalla.
Ensimmäistä kertaa soolobändinsä kanssa pääesiintyjänä kiertueelle lähtenyt King aloitti reissun vahvasti.
Queenin klassikko sai hieman raskaamman hunnun.
Hyväntuulinen tulkinta klassikkokappaleesta.
Maailman vähiten pelottava pelle julkaisi uuden jakson Puddles Pity Party Showsta.
Yhtyettä ylistetään vuolain sanoin erityisesti intensiivisten live-esiintymistensä ansiosta.
Herran pieksut rouvan jalassa, että piisaa kaverilla ääntä!
Mustaine on nykyään uskon miehiä.
Jos klassikoihin aiotaan kajota, se tulee tehdä näin.
Jälleen se aika vuodesta.
Siinä sitä ollaan kuin timantit taivaalla.
Ei huano sanoisi Uotisen Jormakin!
Onko hän se..?
Vuosituhannen alun hittiä vähän uuteen kuosiin.
Hän on tehnyt sen taas.
Nautinnollista yhteistyötä kuulijoiden korville.
Saakohan Ryan Gosling unta enää koskaan?