Etsi
Lassi Vääränen haastaa itseään laulajana kitaristi Karim Elbannan kanssa.
Kyseessä on tuorein lisä Two Minutes to Late Nightin videosarjaan.
Nyt on kunnollista!
Melkoisen ryhmän on Two Minutes to Late Night taas koonnut coverihommiin.
Meininki kohdillaan!
Denis Pauna iskee jälleen.
Blackened-laina on viimeisin julkaisu Two Minutes to Late Nightin videosarjassa.
Kappaleella esiintyvät muun muassa Marko Hietala, Tony Kakko, Jarkko Ahola, Amaranthen Elize Ryd sekä Kamelot-solisti Tommy Karevik.
Joskus tuntuu siltä, ettei ole muuta elämisen arvoista kun Batman, tuumaa kitaristi Juhani Flinck.
"Helvetin portit aukesivat", Steve Morse muistelee Osbournen fanien reaktiota hänen Living Loud -projektin Ozzy-covereihin.
Kappale löytyy uudelta tribuuttilevyltä.
Videota on neljässä vuodessa katsottu jo 50 miljoonaa kertaa.
Kappaleen polkaisee käyntiin luonnollisesti itse Ringo Starr.
Sehän groovaa vallan komeasti!
Candlemass muistaa esikuvaansa.
"Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun videon ohjaaja rohkaisi meitä juomaan videon kuvauksissa, ja mehän tottelimme tätä käskyä oikein mielellämme."
Yhtye tekee lainakappaleellaan kunniaa 30 vuotta täyttäneelle Bathory-levylle.
O'Keefen alumnit iskevät taas.
Näin tekijämiehiltä lähtee Highway to Hell.
Kappale löytyy syksyllä ilmestyvältä The Black Albumin tribuuttilevyltä.
Älä koskaan lopeta hulluutta.
No nyt se jäi soimaan päähän! Kirottu korvamato.
Sunnuntait vaikuttavat olevan hauskoja päiviä Isossa-Britanniassa.
Uh!
Tällä kertaa myös Fripp osallistuu lauluhommiin.