Etsi
Kokeellisesta musiikista tunnettu yhtye pop-hittien äärellä.
Möhköfantti pyrkii kunnioittamaan lähdemateriaalia, mutta taiteellisia vapauksiakin otetaan.
Metallican sunnuntaisella Helsingin-keikalla kuultiin muutakin kuin thrash metalia.
Apocalyptica sai käyttää Burtonin alkuperäisiä bassoraitoja The Call of Ktulu -versiossaan.
Kappale on ensimmäinen single tulevalta ep:ltä.
Kappale on kolmas singlelohkaisu tulevalta Metallica-tribuuttilevyltä.
Yhtye avasi Gershwin Prize -gaalan Funeral For A Friend/Love Lies Bleeding -biisiparilla.
Children of Bodom ja Mors Principium Est pääsivät mukaan Metal Hammerin listalle.
"Siinä on kovia riffejä ja munaa", kappalevalintaa perustellaan.
Yhtyeen versio Purple-ikivihreästä julkaistiin alun perin 2010.
Gotta Go Home tuli nokkamies Jonne Järvelälle hyvin tutuksi jo lapsena.
Tällä kertaa tartuttiin Astro Zombies -kappaleeseen.
Black metal -trio ei todellakaan lähtenyt kopioimaan alkuperäistä suoraan.
Toxic on ensimmäinen sinkkulohkaisu tulevalta Covers III -ep:ltä.
Metal Hammerissa pidetään HIMin ja Nightwishin tulkinnoista.
Eikä muuten huonosti ollenkaan!
Kappale löytyy Cleopatra Recordsin tribuuttilevyltä.
Halford on aina ollut suuri esikuva, toteaa Doro Pesch.
Anthony "Ten Second Songs" Vincent iski kyntensä Käärijään.
Kanadalaisartisti on kääntänyt inuktitutiksi myös muun muassa Queenia, Pink Floydia ja The Rolling Stonesia.
Moonic Productions iskee jälleen.
Holy Diver on inspiroinut lukuisia muusikoita yli genrerajojen.
Kappale on mukana Phantomime-cover-ep:llä.
Klassikkoalbumi on innoittanut lukuisia muusikoita ja sille on tehty kunniaa erilaisten covereiden ja tribuuttien merkeissä. Tässä valittuja paloja.
Lemmyn laulama Enter Sandman tehtiin alkujaan ECW Extreme Music -kokoelmalle.