Vallenfyre
A Fragile King
Century Media
Haudoilla ei ole kiva tanssia, mutta nyt tekisi mieli ottaa askel tai pari. Isänsä hiljattain menettänyt Paradise Lost -kitaristi Gregor Mackintosh päätti nimittäin purkaa surunsa musiikkiin, ja tuloksena syntyi vanhan liiton death metalia autenttisesti ruhjova Vallenfyre. Soittokamuiksi löytyi muiden muassa My Dying Briden kitaristi Hamish Glencross ja rumpuja paukuttava Adrian Erlandsson (Paradise Lost, At the Gates, ex-Cradle of Filth).
Kokoonpano olisi helppo kuitata taas yhden superbändin puolivillaisena lämmittelynä, mutta tässä tapauksessa pinnan alta löytyy muutakin kuin kaljapöhnässä naurettua ja sisäänpäin kääntynyttä hauskanpitoa. Ajatus on kylmäävä, mutta debyyttipitkä A Fragile King tarjoaa oikeasta kuolemasta syntynyttä oikeaa kuolometallia, ja levy tekee sen vieläpä paremmin kuin tuskin kukaan uskalsi odottaa. Mackintosh palaileekin nuoruutensa rakkauden pariin sellaisella uskottavuudella, että julkaisun rehellisiä tarkoitusperiä ei uskalla epäillä.
Ikiaikaisen ruotsikuolon maisemiin nojaava kiekko ei ole mitään muodon vuoksi rankempaa Paradise Lostia, vaan aitoa asiaa klassisen aikakauden hengessä. Emoyhtyeen tunnelmat puskevat hetkittäin kyllä läpi, mikä kuuluu paitsi massiivisessa ja sopivan raa’alta kuulostavassa soundissa myös synkeää melodisuutta painottavissa kitaraleadeissa.
Ilmapiiri on kauttaaltaan raskas. Perinteisemmän death metalin ohella menoa sävytetään doomahtavilla hitaammilla osuuksilla sekä Mackintoshille tyypillisillä sielua kourivilla melodioilla.
Pahaenteisesti kulkevan surutyön ohella Vallenfyre osaa toki myös mättää. Brutaalisti päälle hakkaavien rumpujen, pahaenteisemmän raskastelun ja mustanpuhuvan melodisuuden yhteispeli lipuukin kauttaaltaan, jos ei nyt täysin omaperäisesti, niin aika perhanan mehukkaasti kuitenkin.
Myös maestron itsensä hoitelemasta örinälaulusta pitää antaa pisteitä. Suorituksessa on sellaista vihaa, painokkuutta ja voimaa, että moni tunnetumpi dm-kurkkukin jää toiseksi. Ei paha saavutus nelikymppisenä käytännössä ensimmäistä kertaa mikkiin tarttuneelta veteraanilta. Elämänkokemus tässä painaa, monessakin mielessä.
A Fragile King välittää pahaa oloa death metalin perinteitä kunnioittavalla tavalla. Sävellystyö on laadukasta, sopivan vaihtelevaa ja kaikki on hitsattu yhteen asiaankuuluvan soundimaailman avulla. Tärkeintä on kuitenkin se vaikeasti mitattava ja kyynisen pinnan alle kaivautuva tunne, että levyn äänimaailmassa piilee jotain tavanomaista pysyvämpää. Aidompaa.
A Fragile King saattaakin olla kiekko, joka nousee edustamaan valtavan massan keskeltä vielä vuosikymmenten päästä.
Teksti: Kari Koskinen
Lue myös Vallenfyre-haastis ja -blogiteksti.