Kotimaamme erikoisimpiin ja liian vähän tunnustettuihin kulttibändeihin lukeutuva Unholy näyttää elonmerkkejä yli vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen.
Teksti: Joni Juutilainen
Melko pian vuonna 1999 ilmestyneen Gracefallen-levynsä jälkeen kuolleeksi julistautunut Unholy on eittämättä niitä bändejä, joiden mahdollisesta paluusta ei ole uskaltanut puhua vakavissaan.
Neljä huipputasoista täysipitkää aktiiviuransa aikana paketoinut imatralaisrykmentti on kuitenkin avannut silmänsä ja tarkkailee jälleen ympäristöään hautakammiostaan käsin. Liikehdintää ei ole vielä tapahtunut, mutta miehistön sisällä virtaa hiljakseen pulpahtelevaa alkuperäisverta. Tästä vakuuttavana takeena on From the Shadows -debyytillä (1993) vaikuttaneen alkuperäismiehistön ajautuminen haastatteluun.
Vihjaukseni bändin hyppäämisestä comebackien trendikelkkaan aiheuttaa odotetun vastakaiun.
– Olemme aina olleet trenditietoista porukkaa, senhän kuulee levyiltäkin. Bändiä ei ole kasattu uudelleen, mutta tietysti, jos joku organisaattori laittaisi pystyyn vanhojen pierujen blackdoomkiertueen, niin sehän olisi hupaisaa, rumpali Jan Kuhanen aloittaa.
– Tosiaan, emme edelleenkään ole soittaneet säveltäkään yhdessä. Suunnitelmia on, ehkä konkreettisempia kuin koskaan näinä vuosina, mutta kasassa bändi ei (vielä) ole, selvittää koskettimista ja kitaroista vastaava Ismo Toivonen.
– Ehkä meillä on parempi syy paluuseen kuin monella muulla bändillä, koska homma loppui aikoinaan niin ikävästi. Rahasta emme sitä tee, sillä tienaamme päivätöissämme viikossa enemmän kuin teimme Unholylla vuodessa. Pikemmin syynä paluuajatuksiin on lista erilaisia vastoinkäymisiä, jotka johtivat hajoamiseen. Tuntui, että olimme umpikujassa vähän joka asiassa ja kadotimme soittamisen ilon.
– Keikkojen suhteen olimme väärään aikaan liikkeellä, koska metalli ei tuolloin kiinnostanut suurta yleisöä samalla tavalla kuin muutamaa vuotta myöhemmin. Olimme olleet monta vuotta pois skenestä eikä levyjämme juuri markkinoitu kotimaassa, joten meitä ei yksinkertaisesti tunnettu täällä! Olimme keikanjärjestäjille kuin mikä tahansa teinien autotallibändi. Siksi keikkoja oli vaikea saada, eikä levy-yhtiö Avantgarde tehnyt ulkomaiden eteen mitään.
– Asioita jäi hampaankoloon ja niitä on tässä vuosien hiljaiselon aikana kaiveltu irti. Nimenomaan keikkailu on se juttu, minkä takia haluaisin ottaa vielä yhden jatkoerän.
– Ajatus on sellainen, että vuoden lopulla hinaamme itsemme treenikämpälle jamittelemaan – jos löydämme jostain treenikämpän, sillä nuorilta bändeiltä emme halua soittotiloja viedä, he tarvitsevat niitä enemmän kuin me muumiot. Jos tuntuu hyvältä ja kemiat edelleen pelaavat, alamme treenaamaan jonkinlaista keikkasettiä kesälle 2012.
Lue koko juttu Infernon numerosta 8/2011 (#90).