Death Angelin uudesta tulemisesta on jo yli kymmenen vuotta. Bändi on osoittanut, että se on tosissaan. Uusi The Dream Calls for Blood on riemastuttavan pirteää ja reipasta thrashiä. Kitaristi Rob Cavestany kertoo, mistä yhtye ammentaa energiansa.
Teksti: Vilho Rajala
Siinä on jotakin perin lohdullista, kun yli 20 vuotta sitten merkittävimmät albuminsa tehnyt yhtye kykenee yllättämään uusilla aseillaan. The Dream Calls for Blood on neljäs levy, jonka Death Angel julkaisee 2000-luvulla, ja se on helppo nimetä tuon joukon parhaaksi.
Siihen on syynsä. Kun kehun albumin energiaa ja vimmaisuutta, kitaristi ja pääbiisintekijä Rob Cavestany kertoo, että yhtye halusi näyttää thrashmaailmalle närhenmunat.
– Halusimme luoda albumin, joka saisi ihmisiltä juuri tuon reaktion. Halusimme tehdä niin energisen ja turboahdetun levyn, ettei se jätä ketään kylmäksi! Ihmiset kaipaavat sellaista juuri nyt.
The Dream Calls for Bloodin sävellystyö osui pääasiassa tien päälle. Se ei ole Cavestanyn mukaan kovin tavallista ja vaati hieman orientoitumista, mutta mitä ilmeisimmin homma kannatti.
– Olimme rundilla kolme vuotta, joten aloimme olla jo malttamattomia, koska halusimme tehdä uuden levyn. Kiertueella kirjoittaminen vaati paljon itsekuria ja tarkan aikataulun. Bändimme tykkää pitää hauskaa, joten fokus katosi aika helposti, heh.
Kitaristi arvelee, että pitkän kiertueen pintaan nostamat tunteet ja ajatukset kuuluvat kappaleissa. Toki levyntekoa jatkettiin kotipuolessa, mutta lähinnä sovitus- ja tekstinäkökulmasta.
– Kun tulimme viimeiseltä keikalta Euroopasta, ehdin olla kotona neljä päivää, kun piti lentää jo Floridaan äänityspuuhiin.
Cavestanyn rooli on säveltää, tuottaa ja huolehtia kokonaisuudesta. Hän korostaa Death Angelin toimivan tehokkaasti tiiminä, mutta mitä ilmeisimmin hän kantaa suurimman vastuun itse.
– Alkuperäisen kokoonpanon aikana teimme enemmän yhdessä, ja siksi levyt ja biisitkin olivat ajoittain tyyliltään aika sekavia. Nyt musiikkimme on paljon selkeämpää, eikä meidän tarvitse pakottaa erilaisia juttuja toimimaan yhdessä.
Lue koko juttu Infernon numerosta 8/2013 (#110).