Sepultura-kainalo #2: Soulfly – taas hidastamassa

11.12.2013

Soulflyn Enslaved-levy (2012) oli äärimmäisen nopea ja aggressiivinen purkaus. Uusi levy Savages hidastaa tempoja jonkin verran, ja rumpujen takana häärii ensimmäistä kertaa Maxin oma poika Zyon Cavalera. Max Cavalera halusi levylle kontrasteja.

Tuottajana toimi Terry Date, joka on kerännyt kannuksia muun muassa Soundgardenin ja Panteran kanssa.

– Uskoin hänen käsiinsä koko homman enkä keskittynyt itse muuhun kuin soittamiseen ja lauluun. Terryyn voi todellakin luottaa. Sanoin kyllä hänelle, että älä hemmetissä laita Zyonia soittamaan klikin kanssa, heh heh!

Niin, Zyon Cavalera. Pojan ensiesiintyminen isänsä levyllä tapahtui jo Chaos A.D:llä, kuten pääjutusta käy ilmi. Nyt hän sitten lyö ihan konkreettisesti tahtia isänsä tekemisille.

– Zyon teki Soulflysta taas nuoren ja toi mukanaan hirveän määrän energiaa. Hän onnistui erittäin hyvin ensimmäisellä levyllään, vaikka oli varmasti paineita, isä kehuu.

Zyon kuuntelee kuulemma nuoreksi mieheksi ilahduttavan perinteikästä musiikkia. Sitä samaa, jonka kanssa isäukko aikoinaan varttui.

– Enimmäkseen Black Sabbathia ja Led Zeppeliniä, Max naurahtaa.

Savages on hitaampi ja groovaavampi teos kuin purkauksenomainen Enslaved. Tyylinmuutos on vähän samantapainen kuin Sepulturan Arisen ja Chaos A.D:n välillä aikoinaan.

– Enslaved oli maaninen ja hullu levy, joten halusin jyrätä taas hitaammin. Mutta onhan siellä nopeitakin biisejä. K.C.S. esimerkiksi. Se kertoo intiaanien skalpeerausperinteestä.

Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, Soulfly nähdään livenä pian Suomessakin. Euroopan-kiertuetta tähtäillään kuulemma helmikuulle. Eiköhän isä- ja poika-Cavaleran edesottamuksia päästä todistamaan viimeistään ensi kesän festareilla.

Maxin ja velipoika Igorin Cavalera Conspiracykin on aikeissa ryhtyä tekemään kolmatta levyä. Haastattelun teon aikaan ei ollut vielä kuulunut uutisia, joiden mukaan veljekset aikovat tehdä levyn kaksistaan tuottaja James Murphyn kanssa. Tämä Murphy ei siis ole se hevikitaristi, vaan diskomusiikin parissa ansioitunut tuottaja.

”Murphy lähestyi minua idean kanssa. Hän sanoi, että haluaa studioon vain meidät kaksi. Samoin lavalle. Hän haluaa, että aloitamme kahdestaan aivan alusta. Hän vannoo, että tästä tulee uriemme raskain levy”, Igor Cavalera kertoi The Guardianille.

Max ei vihjaissut haastattelussa aiheesta vielä mitään. Jotain suunnitelmia kylläkin oli.

– Olemme puhuneet Igorin kanssa seuraavasta Cavalera Conspiracy -levystä. Joulukuussa aion tehdä biisejä sille. Teemme sen jossain vaiheessa ensi vuonna. Rakastan työskentelyä Igorin kanssa ja aiomme tehdä vahvan levyn yhdessä! Pidän kahdesta edellisestä, mutta pystymme vielä parempaan.

Max Cavalera on tuottelias mies, jolta on totuttu viime aikoina saamaan levy ulos joka vuosi joko Soulflyn tai Cavalera Conspiracyn kanssa. Muitakin projekteja matkan varrelle mahtuu.

– Aion pitää itseni kiireisenä. Minulta on tulossa ensi vuonna myös eräs projektilevy, jonka olen tehnyt Mastodonin ja Dillinger Escape Planin hemmojen kanssa.

Palaa Sepultura-pääjuttuun, tai lue muut kainalojutut:
Sepultura 2000-luvulla – Robotisaatiota vastaan
Ratos de Porãon kellarirotta muistelee