Käsite ”superbändi” on paradoksi, umpisolmu, joka avautuu hyvin harvoin mielihyvää tuottaen. Onneksi poikkeus vahvistaa silloin tällöin säännön, ja tässä olisi nyt moinen.
Eipä silti, pari ekaa Vallenfyre-debyytin pyörityskertaa menee ihmetellessä, kumpaa tässä nyt oikeasti diggaa enemmän, levyn sisältämää musiikkia vai ajatusta siitä. Pari kuuloa lisää, ja alkaa olla selvää, että musiikki potkii ihan omillaan, vaikka taustalta löytyykin sellaista tekijämiestä, että oksat pois ja kokkoon. Nimistä riittänee kitaran ja örinän (hyvin) hoitavan Paradise Lost -jermun Gregor Mackintoshin ja toista kuusikielistä hellivän My Dying Bride -miehen Hamish Glencrossin mainitseminen.
Viehättävän totinen A Fragile King sisältää vahvasti 1990-luvun alkupuolelle ja lähinnä Ruotsinmaalle kurkottelevaa death metalia, jota on hidastettu paikoin tuomiotaajuuksille – mikä synnyttää mielleyhtymiä Lostin ekaan albumiin.
Levyssä ei ole sinällään yhtään mitään uutta, mutta kun vanhat konstit tuutataan ulos murealla soundilla ja Mackintoshin liidikitaroilla, lajityypin ystävällä ei pitäisi olla vastaan panemista. Vaikka onhan monella, tietysti.
Albumi on tällä hetkellä kotitoimistossani vahvassa tehopyörityksessä, ja on vaikea kuvitella, että sen voima tästä nyt ihan heti lerpahtaisi.
– riekin matti
